Seuraavassa hieman kuvausta alkusyksyn kerhopuuhista: (Huom! Reseptit ja niiden linkit löytyvät kansikuvan alapuolelta kohdasta ”Reseptit”.)
Aloitimme kerhokauden 2014- 2015 2. 9. tekemällä kaura-omenapaistosta. Se maistui niin isommille kuin pienemmille, eikä kulunut kauaakaan kun paistos vaniljavaahdolla kuorrutettuna katosi pelliltä. Lisäksi suunnittelimme tulevan syksyn kerhokertoja; jokainen halukas sai sanoa ideoita, joita mahdollisesti toteutetaan. Käsittelemme kerhossa tänä vuonna mm. kansainvälisiä asioita leipomisen ja askartelun ohessa.
Tiistaina 9.9. puuhasimme ulkona nauttien kauniista syysiltapäivästä. Kerhon loppupuoliskolla menimme vielä sisälle saliin pelaamaan pallopelejä, sekä piirtämään. Sovimme leipovamme seuraavalla kerralla omenapiirakkaa, kun omenoita kerran on niin reilusti vähän joka paikassa tähän aikaan vuodesta.
Seuraava kerta 16.9. siis vietettiin omenapiirakan merkeissä, lisäksi kierrätysteemaa hyödyntäen maalasimme tyhjiä käytettyjä pilttipurkkeja sekä koristelimme niitä eri tavoin. Osalla porukasta työ jäi vielä kesken, joten jätimme purkkeja kuivumaan kerhotilaan.
23.9. aloitimme mustikkapiirakalla. Pyöreään vuokaan tehty piirakka maistui kaikille, ja sillä aikaa kun se paistui uunissa jatkoimme viimekertaisien purkkien koristelua. Halukkaat saivat tehdä useammankin. Samalla siivoilimme askarteluvälinelaatikkoa, josta paljastui monta yllätystä, kuten tarvikkeita joiden olemassaolosta ei tiedettykään! Syntyi jälleen paljon uusia ideoita, joita voisi hyödyntää kerhossa, ja jatkossa tavaroita on helpompi löytää niille kuuluvista paikoista… =)
Tästä eteenpäin kerhon puuhista kerrotaan aina yhden kerhokerran jälkeen, tässä kuitenkin kooste alkusyksyn tekemisistä.