Avainsana-arkisto: Pitsat

Pitsoja

Tällä viikolla tehtiin pitsaa. Jokainen sai valita täytteensä itse annetuista vaihtoehdoista. Pitsan teon jälkeen sai vielä osallistua maskottikilpailuun piirtämällä maskottiehdokkaansa. Lopussa äänestettiin yli kahdestakymmenestä ehdokkaasta parasta; jokainen sai valita omasta mielestään parhaimman, toiseksi parhaimman ja kolmanneksi parhaimman. Koska mikään maskottiehdokkaista … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Leipomista kahvitukseen

Tänä tiistaina leivottiin ensi kertaa varten. Silloin on puutarhailta samaan aikaan kuin kerho, ja lupauduimme hoitaa pientä kahvilaa. Samalla meillä on ohjelmassa myös kokkausrata, siitä lisää sitten seuraavalla kerralla! Kiirettä piti keittiössä, joten valokuvia ei tältä kerralta juurikaan ole. :)

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Pitsaa ja YK:ta

Tiistai-ilta oli jo hämärtynyt kun toistakymmentä kerholaista saapuu 4H-kerhoon. Ohjelmassa oli tälle kerhokerralle (21.10.) jakaa kerholaiset kolmeen ryhmään, joilla jokaisella oli omaa ohjelmaa. Jokainen kerholainen olisi kiertänyt eri pisteet läpi. Päätimme kuitenkin jakaa porukan vain kahtia, n. reilu puolet aloitti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti